Oikolukemisen ihanuus ja kurjuus

Sain eilen takaisin Venlan kesäponin käsikirjoituksen kustannustoimittajan merkinnöillä, joita tuntui olevan normaalia enemmän. Se ei ole mikään ihme, nuijin käsikirjoituksen valmiiksi jo kevään kustannusvaliokunnan kokousta varten, mutta sitten kustannustoimittajani päätti strategisista syistä lykätä jatko-osan esittelemistä kesäkuuhun saakka.

Käsiksen saaminen takaisin on aina yhtä jännittävää. Jotenkin sitä työn jätettyään tyhjää mielensäkin niin, että palautemerkittyä printtiä lukee melkein kuin uutta tekstiä. Tällä kertaa yllätyin positiivisesti. Vaikka korjaamistakin löytyy, ei käsis vaikuttanut mitenkään puolitekoiselta tai hätiköidysti viimeistellyltä, vaan melko valmiilta.

Toisinaan minuun iskee into saada korjaukset tehtyä  ja käsiksen editoitu versio takaisin kustantamoon mahdollisimman pian. Olen kuitenkin melko hidas työstämään tekstejä ja toisaalta voisin hinkata kieltä ja kuvauksia loputtomiin. Tästä johtuen olen toisinaan korjausversion palautettuani pyytänyt turhan paljon muutoksia vielä taittoversioon (jossa siis on näkyvissä jo lopullinen sivutaitto asetteluineen päivineen). Taittoversioon olisi kuitenkin asianmukaista pyytää enää aivan pieniä muutoksia, lähinnä kirjotusvirheiden tms. korjauksia. Kustannustoimittajan ja painohenkilökunnan hermoja säästääkseni olenkin nyt päättänyt, etten hutiloi taikka hätäile Venlan kesäponin korjausversion kanssa. Teen pyydetyt ja itsestäni tarpeelliset muutokset sun muut hionnat rauhassa, sitten annan käsiksen levätä hetken ja luen sen vielä läpi oikein kunnolla, rauhassa ja harkiten.

Äänneen lukeminen on minulle hyvä keino käydä läpi käsistä. Sillä tavoin hahmotan paremmin tekstin rytmin ja ”hengittävyyden”.

Korjausversioissani on yleensä aika paljon kirjoitusvirheitä, sisältöön tai tarinan kuljetukseen liittyviä korjaus- tai lisäyspyyntöjä olen saanut harvakseltaan. Nyt sellainen on esitetty. Venlan kesäponissa kuvataan pienen tytön kuukautta kesämökillä hevosten kanssa puuhaillen. Kustannustoimittaja toivoi, että ottaisin tarinaan mukaan jotain hevosiin liittymätöntäkin puuhastelua, vaikkapa kaupunkiretken tai jonkin Venlan mielenrauhaa järkyttävän uutisen, esimerkiksi tutun ratsastuksenopettajan poismuuton tai kaverin vanhempien avioeron. Tiedän, että kustannustoimittajani on yleensä aina oikeassa, enkä välttämättä näe itse tekstieni heikkouksia, mutta nyt tekee mieli harata vastaan. Tahtoisin, että kirja olisi tapahtumakulultaan verkkainen kuin lapsuuden kesä. En haluaisi, että pikku Venla joutuisi suremaan mitään liian suurta surua nyt, kun hänellä on kesä. Hevosten käsittelyyn liittyvät ongelmat olisivat minusta ihan tarpeeksi, retket huvipuistoon sun muut tuntuisivat minusta hevoskirjassa päälle liimatuilta. Noh, täytyy miettiä kuitenkin. Hiljaa ja rauhassa. Nyt on kesä.

Venlan alkeiskurssi oli muuten jo tullut painosta. Toivottavasti saan pian tekijänkappaleeni.

Mainokset

10 comments

  1. Voihan Venlan kesään kuulua se kaupunkiretki, vaikka Linnanmäelle tai Särkänniemeen tjs. Ei aina tarvitse tupata mukaan pakko-ongelmajuttuja.

  2. Ei ole pakko olla pakko-ongelmia, Tuija. Mutta miksei voisi olla pelkkä heinäkuu mökillä? Ystäväni perhe viettää kesänsä Saimaan maisemissa ilman kiireitä ja rientoja, ja ihailen todellakin heidän kiirteettömyyttään. Olisi hauska kokeilla slaavilaisen verkkaista kesäkuvausta. Ei kai lastenkirjoihin ole pakko tunkea samaa kiivastahtisuutta kuin lastenelokuviin ja animaatioihin. Ajattele vaikka vanhoja Peppi Pitkätossu-elokuvia ja -sarjaa. Niissä saatetaan tuijotella minuuttitolkulla taivaalle heinänkorsi suussa. Ihanaa vaikkei kovin draamallista.

  3. Joo-o, mutta maallakin pitää syödä ja käydä kaupassa vaikka kauppa-autolla :). Siitäkin saa ”seikkailun”, jos sellainen pitää mukaan laittaa.

  4. Muistanko oikein, että Durrellin ihanissa kirjoissa, kuten Eläimet, ja muu kotiväkeni, ei myöskään tapahtunut paljoakaan kotisaaren (vai oliko se saari) ulkopuolella. Mutta kuvaukset eläimistä ja luonnosta tekivät siitä kertakaikkisen ihanan.Salainen puutarha on toinen samantyyppinen kirja. Eli ehkä (en tiedä onko tarpeen) omaa kirjaasi voisi runsauttaa myös luonnonkuvauksilla ja hauskoilla pikku kommelluksilla tms? Hyvä kommentoida tuntematta tarinaa. ;D

  5. Hei Hanna! Noita Durrellin kirjoja en muista lukeneeni, mutta Salainen puutarha on tuttu (ja ihana). Luonnonkuvauksia en uskalla kauheasti mukaan Venlaan ympätä ihan siitä syystä, että kirja on tarkoitettu aika pienille lukijoille eikä sivumäärä saisi venähtää kauhean pitkäksi. Hauskoja pikku kommelluksia kirjassa jo onkin aika tavalla. Mutta tätä täytyy katsoa ja pohtia ihan rauhassa. Kirjat ovat tietysti vähän kuin omia lapsia, niissä ei näe itse mitään vikaa : )

  6. Kiitos tsemppauksesta, Hanna! Tytär on kuullut kirjan alkuosan (kun luin sitä itselleni ääneen). Täytyy varmaan alistaa hamsteriksi myös kirjan loppuosalle : )

  7. Kun mä luin pienenä heppakirjoja, niissä piti olla heppoja koko ajan! Heppoja heppoja heppoja ja hepoilla ratsastusta, hepojen hoitoa ym.jne. 😀 Kaikki ylimääräinen, perheongelmista ihastumisiin, oli turhaa ja päälleliimattua, koska HEVOSET oli pääasia! Ja tuollainen rauhallinen kesächillailu lastenkirjassa olis kyllä mun mielestä ihanaa, mutta kaipa nykyään ei jakseta seurata tarinaa ellei se ole tauotonta koheltamista, oli kyse sitten kirjasta tai leffasta tai mistä vaan :-/

    1. Moi Anu, hauskaa, että löysit tänne! Täsmälleen noin minäkin ajattelen. Kun itse ahmin ihan pikkulikkana hevoskirjoja, niissä piti olla heppajuttuja, ei muuta. Niin se varmaan kyllä on, että touhua ja tohinaa pitää nykyään olla kauheasti, mutta tuleeko se odotus lapsilta vai aikuisilta?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s