Kuinka jouduin Terttu Autereen vuoksi noloon tilanteeseen

Kävin tänään (taas) kaupunginkirjasto Metsossa. Tarkoituksenani oli etsiä materiaalia työkeikkaa varten, mutta kirjaston tietojärjestelmät olivat sekaisin eikä etsimisestä tullut oikein mitään.

Kirjastossa parveili japanilaisia nuoria. Luulin, että olivat matkalla Muumilaaksoon, mutta heille esiteltiinkin kirjastoa. Metson lempparikirjastohenkilöni Mervi (kyllä te kaikki muutkin olette aivan ihania, mutta meillä on Mervin kanssa yhteinen harrastus ja samanlainen huumorintaju) kertoi ja tulkki käänsi kerronnan japaniksi.

Olin tehnyt löytöni, pari johtamistaidon kirjaa, Marja-Leena Mäkelän toimittaman Sanaista taidetta -kirjan sekä Terttu Autereen Sinisen hatturasian äänikirjana ja suuntasin lainausautomaateille. Kaksi ensimmäistä oli varattuja, ja koska olen kovasti kärsimätön henkilö, painelin sille kolmannelle, joka paljastuikin lasten lainausautomaatiksi.

Kun siinä yritin oivaltaa kuinka päin kirjastokortti tungetaan hahloon ja miten päin kirjat tulee vetää valonsäteen alitse, japanilaiset olivatkin yhtäkkiä siinä. Mervi esitteli minut heille eräänä lasten- ja nuortenkirjailinamme! Onneksi minulla ei ollut mitään ns. kyseenalaista lainattavaa tällä kertaa. Tarkoitan, etten koskaan lainaa mitään mitä ei voisi hyvällä omallatunnolla näyttää muillekin. En tietenkään.

Huvittavaksi tilanteen teki se, että olin kuitenkin siinä lapsille tarkoitetulla lainausautomaatilla, jonka tiski ylsi hädin tuskin puoleenväliin reittäni, joten pyllistelin siinä aika kummallisen näköisesti höyhentoppatakissa ja kaulan ympärille käärityssä villakaulahuivissa (sillä aamulla meillä päin oli vielä reilusti pakkasta!) ja automaatti naukaisi vienosti kissan äänellä jokaisen lainatun teoksen kohdalla.

Viimeinen nuorista japanilaisista ikuisti eleganssini kamerallaan ja kiitti vielä pokkaamalla kauniisti. Pokkasin takaisin. Edellisen kerran päädyin japanilaiseen kuva-albumiin hääpäivänäni, kun nousevan auringon maan turisti pyysi kainosti lupaa ikuistaa minut hääpuvussani. Taidapa olla Fuji-vuoren ja keväisten kirsikankukkien jälkeen ihan suosituimpia kuvauskohteita Nipponissa!

Kun sitten kiirehdin mahdollisimman nopeasti pois Metsosta, innostui ovihälytin piippaamaan vimmatusti. Varastaako kirjailija kirjoja? Eikö tullut apurahaa tänä vuonna?

Sininen hatturasia oli kaikessa hässäkässä jäänyt lukematta naukuvassa automaatissa.

Kotiin päästyäni kuulin, ettei työkeikkaa tulekaan, ainakaan lähiaikoina, liian vähän ilmoittautuneita tms. Pee reissu siis, mutta tulipa tehtyä!

Mainokset

8 comments

  1. Mainio anekdootti, tosielämän Mrs Bean? 🙂 Kiitos, kun edustit koko genreämme.

    Kiinan-matkalta jäi mieleen se, että sai poseerata yhden jos toisen paikallisen kanssa samassa fotossa. Kotikulmilla on sitten kiva näyttää kuvia aiheesta ”minä & länkkäri”…

  2. ”tosielämän Mrs Bean”

    😆

    Uuh, tuollainen yllättävä esiinnostaminen on varmaan hermostuttava paikka! Mutta japanilaisille jäi mukava ja erityinen matkamuisto, sitä kuvaa varmaan jaetaan albumista toiseen 🙂

  3. Tosiaan, tosielämän mrsBean. Ja ulkopuoliseen silmään hauskaksi asian tekee tietysti se, että koominen hahmo pyrkii kaikin voimin säilyttämään arvokkuutensa viime hippuset.

  4. 😀
    Minulle kävin kerran lentoemäntänä niin, että kun esittelin koneen perällä istuville japanilaisille turisteille pelastusliivejä, vetäisin vahingossa liian lujaa, ja ne liivit sitten täyttyivät ilmalla siinä matkustajien edessä. Normaali turisti kai pissaisi tuossa vaiheessa naurusta pöksyyn, mutta japanilaiset olivat hyvin vakavia. Heillehän se kasvojen menettäminen on kaikista kauheinta, joten tekivät varmaan parhaansa, että saisin säilytettyä arvokkuuteni minäkin. Ainakin nyökyttelivät hyvin vakuuttuneina kun sitten punaisen apuhisten näytin, kuinka liivin saa myös tyhjennettyä… 😀

  5. Minä jotenkin sieluni silmin näen sinut pyllistelemässä lastenautomaatilla höyhentoppatakissasi (harmi ettei siinä ilmeisesti ollut muumikuvioita). Eli kiitos aamun nauruista! Eikä se nyt huono keikka voinut olla (vaikka se posti sitten myöhemmin olikin), koska teit taatusti muutaman japanilaisen turistin iloiseksi :).

  6. Ihana tarina, Vera! Ehkä ne japanilaiset yrittivät säilyttää sinun kasvosi ja purskahtivat nauramaan vasta poistuttuaan koneesta? 🙂

    Eipä kestä kiittää, Tuija.

Vastaa käyttäjälle Terhi Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s