Anu Silfverberg

En todellakaan tiedä, kuinka otsikoida tämä

Koko (netti-)maailma tuntuu olevan täynnä Minttu Vettenterää ja Enkeli-Elisaa, ja mitä pidemmälle mennään, sitä karmeammaksi käytävä keskustelu käy. Nyt huudetaan apuun jo kuluttaja-asiamiestä ja vihjataan epämääräisiin, todentamattomiin nettiviitteisiin pohjaten Vettenterän olevan lapsilleen vaarallinen skitsofreenikko.

En tunne Minttistä henkilökohtaisesti, mutta hän on seurannut blogiani ja minäkin olen toisinaan vieraillut hänen blogissaan. Sitä kautta tiesin Enkeli-Elisasta ja tämän vanhempien ja Minttiksen välisestä yhteistyöstä. Kuulin, että Minttis vieraili televisiossakin puhumassa koulukiusaamisesta, mitä pidin tietenkin hyvänä asiana.

Siksi HS:n Kuukausiliitteen juttu ensin hämmästytti ja suututtikin. Pidin sitä puolueellisena ja tarkoitushakuisena. Asiantuntijoitahan löytyy pönkittämään ihan mitä oletettua ominaisuutta tahansa, kun vain etsitään passeli asiantuntija. Kuukausiliitteen jutussa puhuttiin amerikkalaisen psykologin suulla mm. Münchhausenin oireyhtymästä aivan kuin se olisi ennen kaikkea kirjallisiin nettimaailmaan huijaustaipumuksiin liittyvä ominaisuus. Pohjimmiltaanhan on kyse kuitenkin henkilöstä (tai tämän huoltajasta, kuten äidistä), joka kiertää lääkäriltä toiselle saadakseen myötätuntoa keksittyjen tai itse aiheutettujen vaivojen vuoksi, ja siitähän ei tässä yhteydessä tosiaankaan ollut kysymys. Samoin oli etsitty käsiin ruotsalainen psykologi, joka pelotteli nuorten itsemurha-aallon mahdollisuudella, kun Enkeli-Elisan FB-sivuilla on annettu itsemurhan tehneestä niin särötön ja ylistävä kuva. Jos ei ole löytynyt todisteita Elisan tai tämän vanhempien olemassaolosta, niin eipä (suureksi onneksi) myöskään käynnissä olevasta nuorten itsemurha-aallostakaan! Tapaus Enkeli-Elisa – mikäli Vettenterä ei sitä pikaisesti pysty todeksi osoittamaan – aiheuttanee lähinnä moraalista krapulaa meille ilmeisesti huijatuksi tulleille, hyväuskoisille ihmisille.

Kuukausiliitteen asiantuntijoista eniten painoarvoa minusta oli Kotuksen tutkijan Ulla Tiililän arviolla, joskin on oletettavaa, että kun toimittajat antavat tekstianalyysiin useita samaan aihepiiriin liittyviä, mutta eri kirjoittajilta tulleita tekstejä, tutkijakin arvannee, että ollaan todennäköisimmin selvittämässä, voisiko niiden takana olla yksi ja sama kirjoittaja, eikä tämä voi olla ohjaamatta huomioiden tekemistä.

Joka tapauksessa se, että kaikissa Elisan, tämän vanhempien kuin Minttiksenkin teksteissä esiintyi sama kirjoitusvirhe (eteenkin/-kään, po. etenkin/-kään) viittaisi kyllä minustakin erikoislaatuisuudessaan vahvasti siihen, että tekstit olisivat saman kirjoittajan tuotoksia. Toisaalta Tiililä nosti esimerkiksi sen, kuinka kaikki neljä kirjoittajaa suosivat virkkeenalkuista vaan-sanan käyttämistä. Väitettä perusteltiin useilla tekstiesimerkeillä, huomaamatta kuitenkaan sitä, että yhdessä esimerkkilauseessa virkkeen aloittanut ”vaan” olikin puhekielinen muoto taipumattomasta, rajoitusta ilmaisevasta vain-sanasta.  Tätä kirjoittaessa minulla ei ole Kuukausiliitettä käsillä, joten en muista, oliko tuo esimerkki Tiililän vai Silverbergin ja Nikkasen poiminta.

jos Minttis kuitenkin on toiminut niin, että hän on kirjoittanut vanhempien pyynnöstä tekstejä näiden nimissä esimerkiksi puhelinkeskusteluissa annettujen aihioiden pohjalta tai hän on muokannut vanhempien tekstejä kielellisesti luettavammiksi (kaikkihan eivät todellakaan osaa ilmaista itseään kirjallisesti, vaikka painavaa sanottavaa löytyisi kuinka), samojen kirjoitusvirheiden ja maneerien joutuminen kaikkiin teksteihin olisi mahdollista. Tekstien editoiminen selittäisi myös samankaltaiset virheet pilkutuksessa.

Mutta nähtäväksi jää, ilmaantuvatko Elisan vanhemmat puolustamaan Minttistä, niin kuin heidän olettaisi ystävälleen ja äänitorvelleen tekevän. Jos todisteita Elisan ja tämän vanhempien olemassaolosta ei löydy, on sille todennäköisin syy se, ettei heitä koskaan ole ollutkaan.

Nettimaailmaa myllänneessä Elisa-episodissa on kaksi asiaa, joista en todellakaan pidä. Yksi on tuossa yllä jo mainitun nettikeskustelun saamat muodot. Enkeli-Elisan tarinaan uskoneet ihmiset tuntevat itseään nyt huijatun, mikä on täysin ymmärrettävää, mutta ymmärrettävää ei ole nimittely, uhkailu eikä väärän tai loukkaavan tiedon levittäminen kenestäkään asianosaisesta. Ehkä olisi myös asiallista odottaa asian lopullista selviämistä, ennen kuin syyllistetään ketään.

Toinen minua kummastuttanut ja kauhistuttanut asia on se, että on käynyt ilmi, että Enkeli-Elisan FB-sivuston ohella on perustettu jonkinlainen yhdistys, joka on kerännyt jäsenmaksujakin. Jos, Minttis, luet tämän, ole hyvä ja palauta ihmisiltä kerätyt rahat heille tai ohjaa ne pikaisesti yleisesti tunnustetulle lastensuojeluyhdistykselle, vaikkapa Mannerheimin lastensuojeluyhdistykselle. Ole tarkkana, minne rahat osoitat, sillä näyttäisi, ettei kaikilla muillakaan koulukiusaamisen vastaiseen työhön keskittyvillä yhdistyksillä ole aina ollut puhtaita jauhoja pussissaan, ks. vaikka Ylioppilaslehden juttu vuodelta 2006.

Toivoisin, että Minttis kykenisi esittämään Kuukausiliitteen syytökset kumoavat todisteet elokuussa tai vaikka jo sitä ennen, jotta tälle kaikelle saataisiin piste. Jos sellainen ei ole mahdollista, olen onnellinen, ettei Elisan kamala tarina olekaan totta – ainakaan tässä tapauksessa. Jos Minttiksen on myönnettävä keksineensä koko tarina, toivon, että nettiyhteisö osaisi antaa anteeksi inhimillisen typeryyden. Meillä tarinankehittäjillä kun on taipumuksena keksiä kaikenlaista, joka voisi olla totta vaikkei sitä olekaan. Muheva vale on kiinnostavampi kuin tylsä tosiasia, mikä ei tietenkään oikeuta valehtelemista tai fiktion esittämistä tosiasioina.

Luin muuten tässä erinomaisen kirjan koulukiusaamisesta ja sen karmaisevista seurauksista, ja suosittelenkin Terhi Rannelan Taivaan tuuliin –kirjaa kaikille. Se ei väitä olevansa totta, mutta voisi niin hyvin olla sitä.

Mainokset