Arvid Lydecken -palkinto

Mä oon niin inessä enkä sittenkään

Hyvää uutta vuotta, lukijani!

Juuri ennen loppiaista Kirjailijaliitosta saapui virallinen vahvistus jäsenyydelle. Nyt olen sitten ihan aikuisten oikeasti kirjailija. 😉

Urheilukilpailukysymys: Miltä nyt tuntuu?

Epäspontaani vastaus: Tunteeni ovat sekalaiset. Tietenkin tätä on odottanut, mutta olen varmaan aika pikkumainen ja takakirjeä, kun en voi olla ajattelematta pari vuotta sitten saamaani hylsykirjettä. Koutetaan kestää, Nannan ja Tyttöystävätestin perusteella minua ei liittoon vielä huolittu, vaan jäätiin odottamaan ”kaunokirjallisen tuotantoni kehittymistä” tms. Kirjat ovat kirjailijan lapsia, ei todellakaan tuntunut mukavalta, että lapsillani ei ollut riittävää kirjallista arvoa. Nyt sitten Talliterapian, Kolmen ajan maan ja Venlan alkeiskurssin myötä olen sitten vakuuttanut Liiton taidoistani. Vai riittääkö se, että on riittävän tuottoisa? Määrä kompensoi laadun? Vai vaikuttivat ulkopuoliset huomionosoitukset: Kariston stipendi, Tampereen kaupungin luovan kirjoittamisen palkinto (joka minulle jyllä myönnettiin jo esikoisesta) ja useampi apuraha?

Ihan sama. Nyt olen Unioinissa eikä minua saada sieltä pois, heh heh. Paitsi jos jätän maksut maksamatta, vuosimaksun suuruus yllätti, 160 euroa on aikamoinen määrä verrattuna esim. Nuorisokirjailijoiden jäsenmaksuun, joka on muistaakseni pari kymppiä vuodessa.

Nyt sitten jätän Kirjailija-lehden huolettomasti lojumaan sohvapöydälle, jotta muutkin näkevät, kenen kanssa oikein ovat tekemisissä. Tällä hetkellä uusin Kirjailija on kyllä vessassa. Olen yrittänyt sitä vähän lueskella. Kannessa lukee ”Millä kirjailija elää?”. Niinpä! Olettaisin, että leivällä ja perunoilla ja satunnaisella punaviinilasillisella (klisee), mutta vähäisethän meidän (ohoo, taidan olla integroitumassa) tulomme näin pienellä kielialueella ovat. Paitsi niiden muutman, jotka myyvät hirmu paljon tai tekevät hyväpalkkaisia sivutöitä. Sivutöitä taitavat tehdä kaikki silloin, kun eivät nauti pidempää apurahoitusta.

Oikeastaan enemmän kuin Kirjailijaliiton sisäänheittopaketti minua ilahdutti taannoinen menestymiseni työnhaussa. En ole muutamaan vuoteen hakenut ”oikeita vakitöitä”, mutta ennen joulua pistin anomuksen vetämään. Pääsin haastetteluun, ja olin yli viidestäkymmenestä hakijasta kolmen kärjessä. Viime metreillä voittoon kiri kolleega, jolla on huomattavasti enenmmän työkokemusta ko. alueelta kuin minulta. Vaikka ”hävisin”, tunnen olevani voittaja. Minulla on lahjoja ja taitoja moniin asioihin, enkä ole kirjailijuuden ja keikkatyöläisyyden myötä muuttunut työelämän persona non grataksi.

Mistä tuli mieleeni, etten tainnut saada Lydecken-palkintoa, mikä ei nyt ole mikään hirmuinen yllätys. Olettaisin, että voittaja on tähän mennessä saanut tiedon voitostaan, jotta tietää matkustaa palkintojenjakotilaisuuteen ensi lauantaina. Onnittelut voittajalle, kuka hän sitten onkaan. Minä taidan sitten mennäkin lapsen (ihmis- ei kirjalapsen!) kanssa aluevalmennusleirille.

Mainokset

Ehdokaslistat on julkistettu

Eilen sain Kariston kustannusjohtajalta mieluisen puhelun, Kolmen ajan maa on Arvid Lydecken -palkintoehdokkaana. Tuntuu hienolta, vaikka joku kyynikko voisi sanoa, että noita kilpailujahan on yhtä mittaa, kaikki pääsevät ehdolle joskus. Kirsti Elliläkin väitti Naamakirjassa lounaissuomalaisen lakonisesti, että arpaonni kävi nyt meidän kohdallamme.

Oli miten oli, iloitsen ehdokkuudesta. Kolmen ajan maa on muihin, keittiörealismia rutiseviin kirjoihini verrattuna kovin ainukertainen teos. Siis omassa tuotannossani. Ensi vuonna minulta julkaistaan osa Venla-sarjaa, hyvässä lykyssä kaksi. Varmasti Venlat tulevat tarpeeseen, käsittääkseni ne ovat ensimmäinen ihan pienille hevoshulluille suunattu suomalainen kirjasarja. Tai siis tietysti on Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen ihastuttava Tikkumäen talli, mutta se on kai kuitenkin enemmän kuvakirja, kun Venloissa on aika tavalla enemmän luettavaa. Mutta Venlat eivät ole sellaisia kirjoja, joilla pääsisi ehdokkaaksi kirjallisuuspalkintokilpailuihin. Niissä ei ole ole suurta sanomaa, runollista kieltä, metkoja kerronnallisia kikkoja tai edes mukaansatempaavia seikkailujuonia. (En kyllä tiedä, onko Kolmen ajan maassakaan sen puoleen) mutta Venlat ovat eräänlaista käyttökirjallisuutta.

Aika iso osa lasten- ja nuortenkirjallisuudesta on itse asiassa käyttökirjallisuutta. Sellaistakin tarvitaan, ja sen merkitys on ehkä enemmän lukemaan innostamisessa ja samaistumismallien antamisessa kuin huikeassa kaunokirjallisessa taituruudessa. Ehkä meillä pitäisi olla yksi lasten- ja nuorten käyttökirjallisuuspalkintokin? Itse asiassa Plättä-palkinnon voisi tietysti ajatella olevan tällainen, koska valinnan tekevät Pirkanmaan kirjastojen lapsilukijat. Väliin valinta on osunut kriitikkojenkin suosikkeihin, väliin palkinnon ovat saaneet kirjailijat, jotka tuottavat paljon ja joita luetaan vielä enemmän, mutta joiden nimiä on aika tavalla turha etsiä muiden kirjallisten kilpailujen ehdokaslistoilta.

Mutta irti käyttökirjallisuudesta ja takaisin päivän aiheeseen! Kolmen ajan maan ohella Arvid Lydecken -palkintoehdokkaina ovat Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia (Karisto), Sanna Iston Tinka ja Taika (WSOY), Laila Kohosen Kumisevan kiven arvoitus (Tammi), Leena Krohnin Auringon lapsia (Teos). Korkeatasoiselle nuortenkirjalle myönnettävää Topelius-palkintoa tavoittelevat tasen Maria Aution Ajatustenlukija (Karisto), Annika Lutherin De hemlösas stad/Kodittomien kaupunki (Söderströms/Teos), Jukka-Pekka Palviaisen Joku vieraileva tähti (WSOY), Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon (Tammi) ja Marja-Leena Tiaisen Kahden maailman tyttö (Tammi). Onnea kaikille tasapuolisesti kilpailuun, olen ylpeä kun saan olla mukana näin hienossa seurassa.

Kuinka ihmeessä raatilaiset Katariina Ahtiainen, Marja Welin, Marja Rikaniemi ja  Emma Saure kykenevät nostamaan yhden muiden yläpuolelle? Onko heillä jonkinlainen Hesarin vaalikonetta muistuttava ohjelma? Millaisia kysymyksiä se pitää sisällään? Ehkä tällaisia:

”Mikä on Arvid Lydecken -palkinnon tärkein tehtävä?”

1. Nostaa tietoisuuteen uusia, hyviä lastenkirjoja?

2. Tarjota toinen mahdollisuus niille, joiden kirjat eivät (taaskaan) yltäneet Finlandia Junior -kisaan?

3. Tarjota jollekulle 1600 euroa pikavippien poismaksamiseen?

Tällä kysymyksellä on minulle suuri/keskinkertainen/vähäinen merkitys/ älä anna kysymyksen vaikuttaa lopputulokseen.

Mitä Arvid Lydecken -palkittavan kirjan keskeisin ominaisuus?

1. Mukaansatempaava juoni.

2. Hellyttävät päähenkilöt.

3. Yhteiskuntakritiikki.

4. Retrohenkinen kuvitus.

Tällä kysymyksellä on minulle suuri/keskinkertainen/vähäinen merkitys/ älä anna kysymyksen vaikuttaa lopputulokseen. Jne.”

Tässä yhteydessä haluan vielä ketraalleen onnitella Vilja-Tuulia Huotarista Finlandia Junior palkinnosta. Valoa valoa valoa -kirja on uskomattoman hieno, kaunis ja mieleenpainuva kirja.

Onnittelut myös Anneli Kannolle, jonka kertakaikkisen mainion Futistytöt-sarjan neljäs osa, Huippuvalmentaja, palkittiin tänään Anni Polva-tunnustuspalkinnolla.

Kumpainenkin yllä mainittu on ”tallitovereitani”, kuten Maria Autio ja Kirsti Elliläkin. Karistolla tehty kauaskantoinen työ uuden, laadukkaan, kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden esilletuomisessa kantaa todella hyvää hedelmää. Goo-o Karisto!

Edit: Lisää onnitteluja! Ihana, kannustava ja taitava  kirjailija Taija Tuominen sai tänään Hämeen taidetoimikunnan taidepalkinnon! Grattis, Taija!