Keijo Leppänen

Keijo Leppänen: Kotitehtävä

Nyt, kun mieltäni painavat monenlaiset vielä ratkaisemattomat ongelmat, en ole oikein kyennyt aloittamaan mitään keskittymistä vaativaa. Siksi kaivoin kirjahyllystä jo kertaalleen lukemani kirjan Kotitehtävä – Rakentajan ilot ja murheet. Aikoinaan hankin sen miehelleni vertaistueksi, kun oma rakennushanke oli kesken. No, kesken se taitaa olla vieläkin. Olemme asuneet täällä muistaakseni vuodesta 2004, mutta meiltä puuttuu edelleen mm. portaat sisäänkäynnin edestä, osa takaterassista ja metritolkulla lattia- ja kattolistoja.

Rauhan ja yltäkylläisyyden aikana ihmisen täytyy varmaankin haalia itselleen muita kuin eloonjäämiseen liittyviä murheita. Yksi sellainen voi olla omakotitalon rakentaminen. Vielä 1950-luvulla tyyppitalon malli hahmoteltiin Klubi-askin kanteen ja toteutettiin hartiapankilla niin sanotusti pitkästä tavarasta. Nykypäivän homo urbanus ei välttämättä osaa enää rakentaa itse, mutta haastetta tarjoavat muut nykyaikaisen rakennusprojektin kompastuskivet: lainan hankkiminen, tontin löytäminen, talon suunnittelu, luparuljanssi, urakoitsijoiden haaliminen, valinta ja ohjeistaminen ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä sisustusratkaisut.

Kolmosen uutisankkuri Keijo Leppänen kuvaa kirjassa omaa historiaansa päätöksestä rakentaa talo aina siihen vaiheeseen, kun siellä voidaan pidetään tupaantuliaiset. Tähän väliin mahtuu ennätyskylmä talvi, hyviä pohjalaisia timpureita, vähemmän hyviä, mutta sitäkin puheliaampia apupoikia, pamahtelevia öljylämmittimiä, piiputtavia pellettikattiloita ja melkoinen määrä matkoja rautakauppaan. Leppäsen kieli on leppoisan sujuvaa, ja hän saa mahdutettua puolentoista vuoden dolorosan helppolukuiseen 204 sivuun. Mikään kirjallinen huippuelämys kirja ei ole eikä se sellainen yritä ollakaan. Tarina vetää kuin junan vessa, ja taitava kynämies Leppänen onnistuu kuorruttamaan tosielämässä varmaan kammottaviltakin tuntuneet vastoinkäymiset lempeällä ja osuvalla huumorilla. Sinne tänne kirjaan Leppänen on sirotellut lyhyitä, mutta varteenotettavia ohjeita omaa taloa suunnittelevalle tyyliin:

”Älä astu erikoismiesten tontille. Älä yritä viikonloppuna jatkaa siitä, mihin timpurit ovat perjantaina jääneet. Purkaminen turhauttaa. Ole ylpeästi hanslankari.”

Minulle kirja tarjosi mahdollisuuden irrottautua nykyhetkestä ja myös muistella omaa talonrakennusta. Vai onko kyse jonkinlaisesta käänteisestä tositeevee- tai seiskapäivää-ilmiöstä? Rakentajan murheista on hauska lukea niin kauan kun ne eivät satu omalle kohdalle.

En muuten tiennyt, että Leppänen on kirjoittanut jo kuusi kirjaa, joista viisi kadehdittavasti loppuunmyytyjä. Niitähän voisi noutaa tarkempaan tarkasteluun joskus kirjastosta.

Kenelle suosittelen Kotitehtävää: Rakentaville tai rakennus- ja remonttiprosessia suunnitteleville. Niille miehille, jotka eivät koskaan jaksa lukea kuin Akkareita.

Mainokset