Marika Riikonen

Tiedän että taidetta on science fiction

Vautsiti vau vau: uusimman Portti-lehden arvion mukaan Kolmen ajan maa onkin oikeastaan science fictionia eli tieteiskirjallisuutta, onhan siinä keskeisessä osassa energiamuunnin. Niklas Bengtsson on kirjoittanut kirjastani oikein kannustavan ja myönteisen arvion. Siinä sanotaan mm:

Poikkeavuuden, ystävyyden, leikin sekä lasten ja aikuisten välisten suhteiden kuvauksen takia Lukkarilan teoksessa on runsaasti vakavampaakin sisältöä. Kolmen ajan maa ei ole pelkkä fantasiaseikkailu pakollisine lohikäärmeineen.

Aika kivasti sanottu, ja hienoa, että kirja on huomioitu tieteis- ja fantasiakirjallisuuden pää-äänenkannattajassa.

Aiemmin kesällä myös Marika Riikonen kirjoitti ihan kannustavasti KAMsta Hämeen Sanomissa. Erityisesti minua ilahdutti seuraava:

Tarina on jännittävä ja kauniisti kerrottu. Ajoittain kirjan tunnelma tuo mieleen Astrid Lindgrenin saturomaanit.

Ja tämäkin huomio minun on kyllä posket vähän punottaen myönnettävä todeksi:

On siinä ja siinä, ettei Lukkarilan kerronta lipsahda liian osoittelevan opettavaiseksi.

Osoitteleva opettavaisuus on kyllä yksi helmasynniestäni. Minkä kansankynttilän maailma minussa menettikään. 🙂

Myös Venlan alkeiskurssi on noteerattu, etenkin kirjastopuolelta. Esimerkiksi näin.

Nämä myönteiset huomiot tulivat kyllä mukavaan paikkaan, kun tässä välillä olen rypenyt, jos en nyt aivan murheen alhossa, niin ainakin itsesäälin rutakossa. Kun kirjailijaystävät ovat viime aikoina julkaisseet postauksia, jotka vilisevät esiintymispäivämääriä, minusta tuntui vielä keskikesällä, ettei itseäni ole kutsuttu juuri minnekään, jos Helsingin kirjamessuja ei lasketa.

Ei lasketa? Hesahan on kirja-alan ykköstapahtuma, saan olla tyytyväinen, että olen siellä mukana. Ja lisäksihän olen tulevana maanantaina Hämeenlinnan pääkirjastossa nuorisokirjailijavierailulla yhdessä Hanna van der Steenin, Kirsti Kurosen, Vilja-Tuulia Huotarisen ja Anneli Kannon kanssa. Ja 19. syyskuuta keikkaa pukkaa kirjakauppa-alan Näin on kirjat -tapahtumassa täällä koti-Tampereella. Että ei minua ole mitenkään unohdettu.

Vaikka siltä vähän aikaa tuntuikin. Liekö sitten ollut huonoa itsetuntoa vai unohdetuksi tulemisen pelkoa. Onneksi aina yhtä ystävällisen ja kannustavan kustannustoimittajani kanssa keskustellessa minulle selvisi, ettei kustantaja valitsekaan itsevaltiaan tavoin, ketkä pääsevät messuille. Päätöksen siitä, kuka on inessä ja kuka ei, tekee viime kädessä (kustantajan ehdotusten pohjalta) messuorganisaatio. Olisin tykännyt olla mukana Turussa, pidän kaupungista ja messujen rennosta otteesta siellä, mutta olinhan siellä kahtena edellisvuonna. Ehkä pääsen Turkkusse taas ensi vuonna?

Nyt riittää bloggaus, taidan ryhtyä taiteen tekemiseen : ). Vaikkapa tämän säestyksellä:

Edit: Onpas todella noloa, huomasin juuri, että olin kirjoittanut Marika Riikosen nimen juttuun väärin. Noh, kutsuihan kirjailijakollegakin minua taannoin blogissaan Päivi Lukkariseksi… Mutta vilpitön pahoittelu Marikalle joka tapauksessa. Korjasin nimen kuntoon.