Matti Karjalainen

Joskus on niin ihanaa, että alkaa melkein pelottaa

Kolmen ajan maa on Lasten LukuVarkaus -palkintoehdokkaana! Ehdokkaat julkistettiin eilen, itse sain tiedon muutamaa päivää aiemmin, ja hiemanko oli vaikeaa pysyä hiljaa. Olisi tehnyt mieli huutaa jippiitä ja kertoa kaikille, mutta onnistuin pitämään mölyt mahassani. Uskomatonta, että kirjoittamani kirja saa kaksi kirjallisuuspalkintoehdokkuutta ihan peräperää!

Kilpailun taso on kova, on hienoa olla mukana moisessa joukossa. Arvostan muutenkin Lasten LukuVarkaus -palkintoa erittäin paljon, jopa enemmän kuin muita lastenkirjallisuuspalkintoja, koska viime kädessä voittajan valitsevat nyt 9–12-vuotiaat lapset itse.

Torstaina 23.2. järjestettiin Tampereen kaupunginkirjastossa Aslakin päivän kirjakutsut, jossa kirjastoväki esitteli valtaisan määrän lanu-kirjallisuutta. Itsekin sain kutsun tilaisuuteen Naamakirjoitse, mutta erinäisten kohtalon iskujen, kuten auton kiireellisen korjaustarpeen, vuoksi en sinne sitten loppujen lopuksi mennyt. Ja vähänkö harmittaa, etten mennyt! Useista luotettavista lähteistä olen saanut kuulla, että Kirjaston antitäti Reetta Saine kehui siellä Venlan alkeiskurssia ja Matti Karjalainen Kolmen ajan maata, todistusaineistoa ainakin täällä ja täällä. Aiemmin Reetta on kirjoittanut suopeasti Venlasta myös täällä. Hauskaa, että kirja tuntuu vastanneen tarpeeseen ja löytäneen lukijansa, painoskin myytiin loppuun suht nopsaan.

Olen sen verran vanhanaikaisesti kasvatettu ja taikauskoinen, että pelkään itkun seuraavan ”pitkästä” ilosta. Minusta ensi kesänä ja syksynä ilmestyvät Venlan kesäponi ja Tsemppiä, Venla! ovat huomattavasti hauskempia ja mielenkiintoisempia kuin Venlan alkeiskurssi, joka kaikessa opettavaisuudessaan ja realistisuuden tavoittelussaan voi kyllä olla lukijalleen pitkäveteinenkin. Mutta jos olenkin tässä väärässä? Jos olen kirjoittanut hyvän sarjan aloituskirjan ja ammun kaiken alas hölmöllä kakkososalla ja turhan pateettisella kolmososalla? Tuleeko nyt tekeillä oleva nelososa, jonka työnimenä on Venlan hoitoponi, bumerangina takaisin mukanaan kustannustoimittajan saatekirje, jossa sanotaan, että valitettavasti sarjan tyystin tyrehtyneen myynnin ja nihkeiden kritiikkien (tai kritiikkien täydellisen puuttumisen!) vuoksi sarjan julkaiseminen on päätetty lopettaa? Jääkö Lasten LukuVarkaus 2012 viimeiseksi ehokkuudekseni ikinä, sellaiseksi, jota muistelen mummoikäisenäkin, lastenlasten pyöritellessä tuskastuneena silmiään?

Noh, ehdokkuuksista en tiedä, mutta kyllä minä uskon Venlan jatko-osiin. Ehkei niistä tule ykkösosan vertaisia, mutta ihan kelpo kirjoja pienille hevoshulluille kuitenkin. Mutta sitä ei saa sanoa ääneen, ettei tule tikku kieleen. Ettei ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Mainokset