Salla Brunou

Arvioita

Yhdeksäsluokkalainen tyttö lähestyi sähköpostitse. Hän oli valinnut minut kirjailijaesitelmänsä aiheeksi ja pyysi lisätietoja sitä varten. Viestissään hän kirjoitti muun muassa:

Ihailen kovasti kirjoitustyyliäsi. Olen lukenut siskodisko-sarjaa. Rakastuin tyttöystävätesti-kirjaasi. Se on aivan ihana. Siihen tarinaan pystyy eläytymään täysillä. Ihan kuin olisin itse siinä tarinassa.

Voiko kirjoittaja saada kannustavampaa palautetta? Tällaista lukiessaan kokee onnistuneensa pyrkimyksessään luoda fiktiivinen maailma, joka kuitenkin sisältää myös jotain todellista. Niin tärkeitä, kuin ammattikriitikkojen kirjoittamat arviot ovatkin, pidän kuitenkin lukijakunnan huomiota tärkeämpinä. Myös silloin, kun ne eivät ole yhtä myönteisiä kuin tässä puheena oleva.

Ammattikriitikot arvioivat Tyttöystävätestin muistaakseni neljään otteeseen. Ilkassa Ismo Loivamaa kiitti kirjan myönteisyyttä ja Nannan tervettä järkeä, mutta moitti puhekielisyyksiä. Salla Brunoun arvio Etelä-Saimaassa oli oikein myönteinen. Hänestä

Lukkarila tasapainoilee puhekielisyyden ja kirjakielen välimaastossa, välittäen mielestäni varsin onnistuneesti nuoren ihmisen vapaan kielenkäytön.

Brunou oli myös löytänyt kirjasta siihen sisällyttämäni ”piilo-opetussuunnitelman”:

Nannan pohdintojen kautta käsitellään muun muassa sitä, minkälaisiin seksuaalisiin kokemuksiin 14-vuotias mahtaa olla valmis ja mihin ei, sekä hienovaraisesti, mutta ei saarnaavasti muistutetaan tytön ja naisen itsekunnioituksesta ja itsemääräämisoikeudesta.

Opettaja-lehden yhteisarviossa Terhi Laitinen kiittää Koitetaan kestää Nannaa ja sanoo, ettei Tyttöystävätesti ole otteeltaan aivan yhtä raikas:

… toiselle romaanille tyypillistä latteutta on (Tyttöystävätestissä) havaittavissa. Niin ikään kieli ja ajatukset eivät aina tunnu teinille ominaisilta.

Olen ollut vähän pettynyt, ettei kotikuntani pää-äänenkannattaja Aamulehti ole juurikaan noteerannut kirjallisia töitäni. Koiteaan kestää Nannaa ei aamulehdessä koskaan arvioitu, Aikuisratsastajan päiväkirja kuitenkin sai osakseen ihan myönteisen kritiikin. Päivi Heikkilä-Halttusen arvio Tyttöystävätestistä oli kyllä aikamoinen lyttäys. Heikkilä-Halttusen mukaan Nanna asettuu ”lähes flegmaattisesti Juhon heittopussiksi”.

Inhoan sitä, kun kirjailija alkaa syyttää kriitikoita siitä, että nämä ovat ymmärtäneet hänen kirjansa väärin. Sama kyllä kävi itsellä mielessä, kun tuo Aamulehden kritiikki kammottavalla otsikolla ”Lempeä ja hevostelua” ilmestyi kesäkuussa 2008. Ehkä hirveimmältä tuntui arvion loppulause:

Se (Tyttöystävätesti) ei jätä syvää muistijälkeä, mutta näillekin kirjoille on tärkeä paikkansa esimurrosikäisillä.

H-H näki, että Juho oli ”vapaa nuori”, joka vedättää Nannaa kuusi nolla. No, se on yksi mahdollinen (aikuis-)lukijan näkemys asiasta. Itse kirjoitin kyllä nuoren, ensi kertaa seurustelevan tytön epävarmuudesta kumpuavista väärinkäsityksistä. Halusin (osittain suomalaisesta tyttökirjaperinteestä poiketen) kirjoittaa päähenkilön, joka ei ole kauhean sanavalmis ja ponteva.

Siksi lämmin kiitos yllä siteeratulle ysiluokkalaiselle. Jos hän kertoo, että luomaani tarinaan pystyy eläytymään täysillä, tunnen, että olen loppujen lopuksi tehnyt jotakin aivan oikein.

ps. Minut on hyväksytty Pirkkalaiskirjailijoitten jäseneksi!