Suomen

Mä oon niin inessä enkä sittenkään

Hyvää uutta vuotta, lukijani!

Juuri ennen loppiaista Kirjailijaliitosta saapui virallinen vahvistus jäsenyydelle. Nyt olen sitten ihan aikuisten oikeasti kirjailija. 😉

Urheilukilpailukysymys: Miltä nyt tuntuu?

Epäspontaani vastaus: Tunteeni ovat sekalaiset. Tietenkin tätä on odottanut, mutta olen varmaan aika pikkumainen ja takakirjeä, kun en voi olla ajattelematta pari vuotta sitten saamaani hylsykirjettä. Koutetaan kestää, Nannan ja Tyttöystävätestin perusteella minua ei liittoon vielä huolittu, vaan jäätiin odottamaan ”kaunokirjallisen tuotantoni kehittymistä” tms. Kirjat ovat kirjailijan lapsia, ei todellakaan tuntunut mukavalta, että lapsillani ei ollut riittävää kirjallista arvoa. Nyt sitten Talliterapian, Kolmen ajan maan ja Venlan alkeiskurssin myötä olen sitten vakuuttanut Liiton taidoistani. Vai riittääkö se, että on riittävän tuottoisa? Määrä kompensoi laadun? Vai vaikuttivat ulkopuoliset huomionosoitukset: Kariston stipendi, Tampereen kaupungin luovan kirjoittamisen palkinto (joka minulle jyllä myönnettiin jo esikoisesta) ja useampi apuraha?

Ihan sama. Nyt olen Unioinissa eikä minua saada sieltä pois, heh heh. Paitsi jos jätän maksut maksamatta, vuosimaksun suuruus yllätti, 160 euroa on aikamoinen määrä verrattuna esim. Nuorisokirjailijoiden jäsenmaksuun, joka on muistaakseni pari kymppiä vuodessa.

Nyt sitten jätän Kirjailija-lehden huolettomasti lojumaan sohvapöydälle, jotta muutkin näkevät, kenen kanssa oikein ovat tekemisissä. Tällä hetkellä uusin Kirjailija on kyllä vessassa. Olen yrittänyt sitä vähän lueskella. Kannessa lukee ”Millä kirjailija elää?”. Niinpä! Olettaisin, että leivällä ja perunoilla ja satunnaisella punaviinilasillisella (klisee), mutta vähäisethän meidän (ohoo, taidan olla integroitumassa) tulomme näin pienellä kielialueella ovat. Paitsi niiden muutman, jotka myyvät hirmu paljon tai tekevät hyväpalkkaisia sivutöitä. Sivutöitä taitavat tehdä kaikki silloin, kun eivät nauti pidempää apurahoitusta.

Oikeastaan enemmän kuin Kirjailijaliiton sisäänheittopaketti minua ilahdutti taannoinen menestymiseni työnhaussa. En ole muutamaan vuoteen hakenut ”oikeita vakitöitä”, mutta ennen joulua pistin anomuksen vetämään. Pääsin haastetteluun, ja olin yli viidestäkymmenestä hakijasta kolmen kärjessä. Viime metreillä voittoon kiri kolleega, jolla on huomattavasti enenmmän työkokemusta ko. alueelta kuin minulta. Vaikka ”hävisin”, tunnen olevani voittaja. Minulla on lahjoja ja taitoja moniin asioihin, enkä ole kirjailijuuden ja keikkatyöläisyyden myötä muuttunut työelämän persona non grataksi.

Mistä tuli mieleeni, etten tainnut saada Lydecken-palkintoa, mikä ei nyt ole mikään hirmuinen yllätys. Olettaisin, että voittaja on tähän mennessä saanut tiedon voitostaan, jotta tietää matkustaa palkintojenjakotilaisuuteen ensi lauantaina. Onnittelut voittajalle, kuka hän sitten onkaan. Minä taidan sitten mennäkin lapsen (ihmis- ei kirjalapsen!) kanssa aluevalmennusleirille.

Mainokset