Tuula Kallioniemi

Talven valoa

Ulkona paistaa sydäntalven aurinko, onpa kaunista!

Lydeckeniä ei tullut, kuten arvelinkin, hienolle kirjalle meni ja kivaa, että esikoiskirjailijalle. Onnittelut Sanna Istolle ja Jukka-Pekka Palviaiselle toki myös ansaitusta Topelius-palkinnosta, vaikka itse pidin peukkua Sari Peltoniemelle.

Valon myötä elämä pohjoisella pallonpuoliskolla elpyy. Männäviikolla kävin ensi kertaa Nuorisokirjailijoiden ”haarakonttorin” tapaamisessa, jossa kohtasin sellaisenkin uskomattoman asian kuin liian suuren suklaakakkupalan. Kaikki chokoholistit kokeilemaan rajoja bistro LaFamilian amerikkalaisella suklaakakulla! Valitettavasti keskitalven vatsatauti- ja flunssaepidemia oli vähän harventanut haariksen osallistujarivejä, ja Terhi Rannelakaan ei Prahan residensseilyn takia päässyt mukaan. Mutta mukavaa oli Tuula Kallioniemen, Kirsti Kurosen, Katariina Romppaisen ja Anneli Kannon seurassa, sehän on selvä. Special Guest Starina meillä oli Tampereella  vierailemassa ollut vironsuomalainen lastenkirjailija Mika Keränen. Aika metkaa, että hän kirjoittaa kirjansa viron kielellä, vaikka on äidinkieleltään suomenkielinen.

Menoni ja meininkini jatkuvat torstaina Kirjailijaliiton uusien jäsenten päivässä ja perjantai-iltana Pirkkalaiskirjailijoiden tapaamisessa, jossa lisäkseni esittäytyy myös muutama muu uusi jäsen.

Tänään ja eilen olen saanut nakuteltua Taiteen keskustoimikunnan kirjastoapuraha-anomuksen sekä Tampereen kaupungin ammattitaiteilijoiden stipendihakemuksen. Vielä pitäisi kääntyä hattu kourassa ainakin Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston puoleen. Huoh! Jos sitten ehtisi taas kirjoittaa jotain kaunokirjallistakin…

Mainokset