Venlan kesäponi

Joskus on niin ihanaa, että alkaa melkein pelottaa

Kolmen ajan maa on Lasten LukuVarkaus -palkintoehdokkaana! Ehdokkaat julkistettiin eilen, itse sain tiedon muutamaa päivää aiemmin, ja hiemanko oli vaikeaa pysyä hiljaa. Olisi tehnyt mieli huutaa jippiitä ja kertoa kaikille, mutta onnistuin pitämään mölyt mahassani. Uskomatonta, että kirjoittamani kirja saa kaksi kirjallisuuspalkintoehdokkuutta ihan peräperää!

Kilpailun taso on kova, on hienoa olla mukana moisessa joukossa. Arvostan muutenkin Lasten LukuVarkaus -palkintoa erittäin paljon, jopa enemmän kuin muita lastenkirjallisuuspalkintoja, koska viime kädessä voittajan valitsevat nyt 9–12-vuotiaat lapset itse.

Torstaina 23.2. järjestettiin Tampereen kaupunginkirjastossa Aslakin päivän kirjakutsut, jossa kirjastoväki esitteli valtaisan määrän lanu-kirjallisuutta. Itsekin sain kutsun tilaisuuteen Naamakirjoitse, mutta erinäisten kohtalon iskujen, kuten auton kiireellisen korjaustarpeen, vuoksi en sinne sitten loppujen lopuksi mennyt. Ja vähänkö harmittaa, etten mennyt! Useista luotettavista lähteistä olen saanut kuulla, että Kirjaston antitäti Reetta Saine kehui siellä Venlan alkeiskurssia ja Matti Karjalainen Kolmen ajan maata, todistusaineistoa ainakin täällä ja täällä. Aiemmin Reetta on kirjoittanut suopeasti Venlasta myös täällä. Hauskaa, että kirja tuntuu vastanneen tarpeeseen ja löytäneen lukijansa, painoskin myytiin loppuun suht nopsaan.

Olen sen verran vanhanaikaisesti kasvatettu ja taikauskoinen, että pelkään itkun seuraavan ”pitkästä” ilosta. Minusta ensi kesänä ja syksynä ilmestyvät Venlan kesäponi ja Tsemppiä, Venla! ovat huomattavasti hauskempia ja mielenkiintoisempia kuin Venlan alkeiskurssi, joka kaikessa opettavaisuudessaan ja realistisuuden tavoittelussaan voi kyllä olla lukijalleen pitkäveteinenkin. Mutta jos olenkin tässä väärässä? Jos olen kirjoittanut hyvän sarjan aloituskirjan ja ammun kaiken alas hölmöllä kakkososalla ja turhan pateettisella kolmososalla? Tuleeko nyt tekeillä oleva nelososa, jonka työnimenä on Venlan hoitoponi, bumerangina takaisin mukanaan kustannustoimittajan saatekirje, jossa sanotaan, että valitettavasti sarjan tyystin tyrehtyneen myynnin ja nihkeiden kritiikkien (tai kritiikkien täydellisen puuttumisen!) vuoksi sarjan julkaiseminen on päätetty lopettaa? Jääkö Lasten LukuVarkaus 2012 viimeiseksi ehokkuudekseni ikinä, sellaiseksi, jota muistelen mummoikäisenäkin, lastenlasten pyöritellessä tuskastuneena silmiään?

Noh, ehdokkuuksista en tiedä, mutta kyllä minä uskon Venlan jatko-osiin. Ehkei niistä tule ykkösosan vertaisia, mutta ihan kelpo kirjoja pienille hevoshulluille kuitenkin. Mutta sitä ei saa sanoa ääneen, ettei tule tikku kieleen. Ettei ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Mainokset

Oikolukemisen ihanuus ja kurjuus

Sain eilen takaisin Venlan kesäponin käsikirjoituksen kustannustoimittajan merkinnöillä, joita tuntui olevan normaalia enemmän. Se ei ole mikään ihme, nuijin käsikirjoituksen valmiiksi jo kevään kustannusvaliokunnan kokousta varten, mutta sitten kustannustoimittajani päätti strategisista syistä lykätä jatko-osan esittelemistä kesäkuuhun saakka.

Käsiksen saaminen takaisin on aina yhtä jännittävää. Jotenkin sitä työn jätettyään tyhjää mielensäkin niin, että palautemerkittyä printtiä lukee melkein kuin uutta tekstiä. Tällä kertaa yllätyin positiivisesti. Vaikka korjaamistakin löytyy, ei käsis vaikuttanut mitenkään puolitekoiselta tai hätiköidysti viimeistellyltä, vaan melko valmiilta.

Toisinaan minuun iskee into saada korjaukset tehtyä  ja käsiksen editoitu versio takaisin kustantamoon mahdollisimman pian. Olen kuitenkin melko hidas työstämään tekstejä ja toisaalta voisin hinkata kieltä ja kuvauksia loputtomiin. Tästä johtuen olen toisinaan korjausversion palautettuani pyytänyt turhan paljon muutoksia vielä taittoversioon (jossa siis on näkyvissä jo lopullinen sivutaitto asetteluineen päivineen). Taittoversioon olisi kuitenkin asianmukaista pyytää enää aivan pieniä muutoksia, lähinnä kirjotusvirheiden tms. korjauksia. Kustannustoimittajan ja painohenkilökunnan hermoja säästääkseni olenkin nyt päättänyt, etten hutiloi taikka hätäile Venlan kesäponin korjausversion kanssa. Teen pyydetyt ja itsestäni tarpeelliset muutokset sun muut hionnat rauhassa, sitten annan käsiksen levätä hetken ja luen sen vielä läpi oikein kunnolla, rauhassa ja harkiten.

Äänneen lukeminen on minulle hyvä keino käydä läpi käsistä. Sillä tavoin hahmotan paremmin tekstin rytmin ja ”hengittävyyden”.

Korjausversioissani on yleensä aika paljon kirjoitusvirheitä, sisältöön tai tarinan kuljetukseen liittyviä korjaus- tai lisäyspyyntöjä olen saanut harvakseltaan. Nyt sellainen on esitetty. Venlan kesäponissa kuvataan pienen tytön kuukautta kesämökillä hevosten kanssa puuhaillen. Kustannustoimittaja toivoi, että ottaisin tarinaan mukaan jotain hevosiin liittymätöntäkin puuhastelua, vaikkapa kaupunkiretken tai jonkin Venlan mielenrauhaa järkyttävän uutisen, esimerkiksi tutun ratsastuksenopettajan poismuuton tai kaverin vanhempien avioeron. Tiedän, että kustannustoimittajani on yleensä aina oikeassa, enkä välttämättä näe itse tekstieni heikkouksia, mutta nyt tekee mieli harata vastaan. Tahtoisin, että kirja olisi tapahtumakulultaan verkkainen kuin lapsuuden kesä. En haluaisi, että pikku Venla joutuisi suremaan mitään liian suurta surua nyt, kun hänellä on kesä. Hevosten käsittelyyn liittyvät ongelmat olisivat minusta ihan tarpeeksi, retket huvipuistoon sun muut tuntuisivat minusta hevoskirjassa päälle liimatuilta. Noh, täytyy miettiä kuitenkin. Hiljaa ja rauhassa. Nyt on kesä.

Venlan alkeiskurssi oli muuten jo tullut painosta. Toivottavasti saan pian tekijänkappaleeni.